Kärrygate revisited

vintage pramViimeiset päivät olen kuumentanut tunteitani sosiaalisessa mediassa keskustellen espoolaisen kansanedustaja Pia Kauman (kok.) lausunnosta maahanmuuttajaperheiden uusista design-vaunuista ja niiden herättämätsä mielipahasta kantaväestön köyhien keskuudessa. Kärrygate on paisunut uskomattomiin mittasuhteisiin muutamassa päivässä ja tuntuu jopa kuumemmalta kuin toissa viikon Laura Räty-gate suhteessa pientuloisten verokevennyksiin. Lastenvaunut ovat konkreettinen asia, johon politiikkaa vähän seuraavienkin kansalaisten on helppo reagoida, sillä kysymys niiden hankinnasta koskettaa sekä vanhempia että isovanhempia ja laajempaa perhepiiriä. Lastenvaunuasiaan reagointi ei vaadi suurempaa poliittista lukutaitoa, vaan siihen voi lähteä mukaan pelkällä tunteella unohtaen lait, kansalaisoikeudet ja puhtaan järjenkäytön. Tämän vuoksi tällainen pattitilanne on syntynyt. Kansanedustajalta puuttuu poliittista sivistystä suhteuttaa ajamansa asia isompiin asioihin. Hän suorastaan kerjäsi verta nenästään lausunnollaan, enkä näe mitään syytä, miksi tällaisesta tyhmyydestä pitäisi armahtaa vain, jos oma elämä on jäänyt pääasiallisesti elämättä.

Itse lähestyn lastenvaunukysymystä myötätunnon näkökulmasta, mikä lienee kielletty käsite Isänmaan Toivojen Kokoomuslandiassa (TM). Vastaavia möläytyksiä ei ole kuulunut kaikkina näinä vuosina edes pahimmilta persuilta, sillä yllättävää kyllä, persupoliitikkoja ei tunnu suuresti kiinnostaa arkinen elämä, vaan enemmän maahanmuuttajien ns. ääriainesten (potentiaalisten rikollisten ja terroristiepäiltyjen) lynkkaaminen. Pia Kauma uskoi möläytyksellään lunastavansa kansan syvien rivien sympatian, mutta kuinkas kävi? Koin ainakin itse myötähäpeää ja samalla suurta vahingoniloa seuratessani hänen ja Espoon sosiaalijohtajan keskustelua A-studiossa ja vastaavasti kokoomuslaisen Saido Mohamedin ja Vantaan sosiaalijohtajan keskustelua MTV:llä samasta aiheesta.

Myötätunto tarkoittaa itseään heikommassa asemassa olevan elämäntilanteen perehtymistä ja halua ymmärtää hänen pientä arkeaan sellaisena kuin se on. Jos kyseessä on vasta maahan tullut pakolaisperhe, heillä ei todennäköisesti ole muuta omaisuutta kuin kierrätyskeskuksen minimaaliset huonekalut, astiat ja muutama vaatekerta. Pakolaisperheelle lapsen saaminen voi olla ensimmäinen toivon merkki pitkän tien päällä olon, leirielämän ja kodittomuuden jälkeen. Suomalainen yhteiskunta suhtautuu lapsen saamiseen noin yleisellä tasolla ystävällisesti ja positiivisesti, olipa kyseessä keskiverto, työssäkäyvä, veroja maksava pari, teiniäiti tai pakolaispariskunta – lapsen saamista pidetään ihmiselämän perusoikeutena huolimatta koulutustasosta, työtilanteesta tai parisuhteen tulevaisuudesta. Meillä on olemassa tukipalveluita päihdeäideille, yksinhuoltajille, sateenkaariperheille ja koko yhteiskunnan kirjolle. Vaikeassa asemassa lasta odottavat äidit ja pariskunnat tarvitsevat enemmän tukea kuin ns. perusperhe, ja suurin osa tästä tuesta on henkistä, ei materiaalista.

Selviytyäkseen arjesta suurin osa perheistä tarvitsee sylilapsen kuljetukseen jonkinlaiset kärryt. Tietysti tämä on modernin länsimaisen yhteiskunnan aivopieru, siinä missä automarketit ja ABC-asemat. Monissa maahanmuuttajien lähtömaissa vaunuja ei käytetä lainkaan, koska niitä ei ole myynnissä tai niihin ei ole varaa. Lapsi kulkee kanga-liinassa vanhemman selässä tai mahapuolella, tai sitten häntä pidetään kotona ison laajennetun perheen hellässä huomassa. Me kuitenkin asumme Suomessa, jossa varsinkaan pakolaisilla ja muilla maahanmuuttajilla ei ole ollenkaan normaalia turvaverkostoa, ei edes sen verran kuin suvustaan vieraantuneilla kantasuomalaisilla. Lapsi on otettava mukaan kaikkialle, joten kunnon kulkupeliä tarvitaan. Vaunujen olemassaoloa puoltaa suuresti myös isojen kaupunkien maksukäytäntö, jonka mukaan vaunuja työntävä aikuinen pääsee bussiin ilmaiseksi. Vaunut maksavat lopulta itsensä, sillä vuoden-parin lykkimisellä voi säästää (riippuen asuinpaikasta) satoja euroja, jopa tonnin.

Tämä on taloudellinen realiteetti meidän köyhien puolella, ei Kokoomuslandian kahden bemarin perheissä Espoon kaukioissa – paikoissa, joissa bussilla kulkeminen koetaan itsensä alentamisena. Kulkiessani Itä-Tampereella maahanmuuttopainotteisissa lähiöissä ja niihin menevissä busseissa tapaan päivittäin lastenvaunuja lykkiviä maahanmuuttajaäitejä halpoine ja kalliine vaunuineen, enkä ole koskaan kuullut halaistua sanaa kantaväestön suusta vaunujen hinnasta, niiden potentiaalisesta maksajasta tai muusta huoltosuhteesta. Kaikenlaista muuta rasistista scheissea ja diibadaabaa kuulee joka päivä, mutta pikkulasten äidit tuntuvat olevan suurimmalle osalle jotenkin pyhä vyöhyke, jolle ei kajota.

Sivistysvaltion etiikkaan ei kuulu muiden rahankäytön kyttääminen, varsinkin jos kyseessä on sinulle täysin tuntematon henkilö. Kärryjä lykkäävä tummaihoinen vanhempi voi olla korkeasti palkattu ydinfyysikko, perintörikas aatelinen tai vaikka naimisissa suomalaisen hyväpalkkaisen veronmaksajan kanssa. Pia Kauma käytti haastattelussaan ikävää sanontaa “tietyt etniset ryhmät” (tai jotain sinne viittaavaa), jonka tulkitsisin viittaukseksi somaleihin. Ei kuitenkaan suostunut avaamaan kryptistä sanontaansa, eli kyseessä oli ovela rasismi. Itse tunnen satoja maahanmuuttajia ja suurin osa heistä on joko ostanut vaununsa itse tai vanhempien avustuksella. Ja kuten sosiaalitoimen selvityksestä tuli ilmi, hyväkuntoisia, käytettyjä design-vaunujakin voi nokkela kansalainen saada huokeaan hintaan.

Olen synnyttänyt kaksi lasta suhteellisessa köyhyydessä ja pannut molemmat ilolla upouusiin kärryihin. Uudet vaunut olivat minulle äitinä tärkeä virstanpylväs ja rahat löytyivät jostain muusta tinkien. Molemmille on hankittu tämän lisäksi useita rattaita, joista parhaimmat olivat juniorin upouudet Briot. Erityisesti vaunujen ja rattaiden suurkuluttajille eli autottomille kestävyys on kynnyskysymys. Halvimpien kiinalaisten kärryjen osto ei kannata, sillä ne eivät kestä pakkasta tai kymmenen kilon ruokakassia. Laatuun satsaaminen kannattaa erityisesti, jos perheeseen suunnitellaan useampaa kuin yhtä lasta.

Brio-rattaat olivat pääkaupunkiseudun haasteellisessa ympäristössä arjen ehdoton ässä, sillä niiden suureen koriin sai mahdutettua monen päivän ruokaostokset. Kun lähdin tutkijavaihtoon Kanadaan kolmivuotiaan ison pojan kanssa, kulmakunnan äidit kuolasivat ja kyttäsivät käytännöllisten skandinaavisten rattaitteni perään odottaen, että luopuisin niistä. Vasta loppuvaiheessa vierailuamme möin ne innnoikkaimmalle äitiostajalle. Taisin netota loppupeleissä melkein rattaiden alkuperäisen hinnan.

Politiikka on kaksipiippuinen ilmiö identiteettipolitiikan ja materiaalisen uudelleenjaon välillä. Kokoomusta äänestävät köyhät valitsevat identiteettipolitiikan halutessaan kuulua pärjääjien kastiin siitä huolimatta, että pankkitili osoittaa toisin. Moni jopa äänestää suvun perimän velvoitteen mukaan. Näiden epävakaiden äänestäjien määrä on ollut Kokoomuksen leirissä suuri. Talous- ja työllisyystilanteen kiristyessä epävakaat Kokoomuksen äänestäjätkin alkavat kokea omakohtaisen irvokkaasti, miltä tulevaisuus näyttää,  jos annamme espoolaisten narsististen triathlon-kuntoilijoiden ja botox-käsiteltyjen eliittirouvien päättää viimeisistä roposistamme. Jos aiemmat hankalat EU-poliittiset ja verotustekniset kysymykset eivät ole vielä soittaneet hälytyskelloja, viimeistään nyt pitäisi huolestua. Ensi viikon skandaalia odotellessa…

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s