Dyykkaamisen etiikka

big_Etsa_9936349Eksä kävi eilen kylässä. Eksien kanssa kannattaa olla hyvissä väleissä, jos heitä suinkaan voi sietää. Minulla on eksäni kanssa ruoan ja kirjoittamisen saroilla yhteistyö- ja avunantosopimus; tapaamme kerran-pari viikossa näissä merkeissä. Koska rahani ovat nyt katastrofaalisen tiukoilla, on hänen vuoronsa tarjota. Eilen hän toi hyväntekeväisyysmunkkeja ja -patonkeja meille tutusta toimintakeskuksesta. Muuten hyvä, mutta hän oli pakannut leivät ja munkit samaan pussiin. Sokerisia patonkeja syödessä heräsi levottomia ajatuksia toimeentulosta ja tulevaisuudesta – jos palkkatyötä ei ole tiedossa – jos sellaisesta haaveileminenkin alkaa olla epärealistista, mitä on tehtävissä?

Pari vuotta ollaan sinnitelty yhteiskunnan säätämällä minimitoimeentulolla; nyt olemme perheenä siinä pisteessä, että minimitoimeentulon raja ollaan alitettu rempseästi. Toimeentulotuen hakeminen tuntuu lakisääteisestä oikeudesta huolimatta silkalta kerjäämiseltä. Nöyrän ja kuuliaisen kansalaisen esittäminen on minun kaltaiselle taiteilijasielulle silkkaa helvettiä. En yksinkertaisesti osaa enää pienentää sieluani, olemustani ja ajatusmaailmaani, en tiedä, minne tunkisin kaiken ylijäämän, jotta olisin uskottava sosiaalitoimen asiakas. Jos kertoisin heille, että minulla menee viisikymppiä kuussa siivousaineisiin, saisin luultavasti ekstratukea, mutta tosiasiassa minulla on mennyt sata (!) euroa kuussa erinäisiin matkalippuihin, alkaen bussikortin lataamisesta ja päätyen villiin kotimaanmatkailuun mökille ja kavereiden luo Onnibus-verkoston varrella. Bussikortti ei kuulu köyhän oikeuksiin, saati sitten kaupungista poistuminen. Köyhän kuuluu pysyä kotona lähiössä, piste.

Minulle pahin rangaistus elämässä on matkustuskielto. Pystyn tinkimään kaikessa muussa paitsi liikkumisessa. Edellisessä elämässäni poistuin Tampereelta joka fucking viikko; nykyään voi mennä kuukausi tupajumina, mutta jos tila siitä pitenee, vieraillaan jo lobotomiaosastolla. Olen ymmärtääkseni tehnyt ulkomaanmatkan elämässäni joka vuosi kaksivuotiaasta saakka, ja jos tämä oikeus viedään minulta, voin henkisesti todella huonosti. Nämä ovat ensimmäisen maailman huolia, tiedän sen. Etuoikeuksista poisoppiminen on aina kasvattavaa. Mutta jos saisin valita yhden paheen kaikkien paheideni joukosta, se olisi matkustaminen.

Kuinka siis säilyttää oikeus kaupungista poistumiseen kerran kuussa persaukisena? Vastaus on: ruokamenojen absoluuttinen minimointi, eli siirtyminen hyväntekeväisyysruokintaan tai dyykkaamiseen. Kumpi parempi?

Olen ollut huomaavinani, ettei lähikauppamme roskiksia lukita. Koskaan en ole nähnyt niillä dyykkaajia. Jos aloitan tämän harrastuksen joudun a)kasvattamaan akrobatian taitojani, sillä moniin roskiksiin joutuu kiipeämään aitojen yli tai muuten kurottamaan ylimaallisesti, b) piilottamaan ruoka-aineiden alkuperän jälkikasvultani, hän kun ei ole aktivistihenkinen. Ja kyllä, minulla on jonkunlainen hygieniataso ruoan suhteen – en ehkä voisi dyykata lihaa, kalaa tai eineksiä, ehkä korkeintaan vihanneksia ja juureksia, joiden säilyvyys on parempi.

Dyykkaaminen olisi minulle luontevampaa kuin paikallisen Ruoka-Nyssen asiakkuus. Joku noissa leipäjonoissa ja Nysseissä ahdistaa. Dyykkaamisesta tulee varmasti iloinen Robin Hood-fiilis – tunne voitosta yhteiskunnan niskalenkkiotteesta omin avuin. Seurakuntien kristilliset almut saattaisivat masentaa. Joku siinä muiden samanmoisten kohtaamisessa niissä merkeissä kalvaa.

Kaverit ovat suositelleet Kalle Päätalon tuotannosta teosta Kunnan jauhot (1973). Kävin eilen sitä etsimässä kirjastossa; ei löytynyt hyllystä. Antikvariaattikamaa. Itse muistan saaneeni useampaan otteeseen EU-jauhoja asuessani pienten lasten yksinhuoltajana Vantaalla. Siellä EU-tukipakettien jakelu oli hoidettu fiksusti: kassillisen jauhoja, kaurahiutaleita, nötköttiä yms. köyhien ruokaa sai mukaansa kuka tahansa tarvitseva ostoskeskuksen edestä jakelupisteestä. Mitään köyhyystodistusta ei tarvinnut näyttää. Käytimme pussin sisällöstä aina kaikki jauhot, mutta muut tuotteet jäivät kaappiin vanhentumaan. Onkohan EU-köyhäinavustuspakkauksia vielä olemassa?

Advertisements

Posti toi ihanuuksia

sarviksensosiaaliasemaTäällä sormet jo syyhyävät – mitä postimies toikaan? Iso kolahdus – painavaa postia. Ensinnäkin, sain kaupungilta takaisin 40 sivun liitteet toimeentulohakemukseen liittyen. Ay caramba! Aika matala tuntipalkka niiden haalimisessa ja täydennyspyyntöjen toimittamisessa, kun lopputulemaksi tuli vain 95 e. Asioidessani paikan päällä meille luvattiin laskuria käyttäen jopa 250 e kuussa. Näitä laskelmiahan ei ymmärrä erkkikään, niin vaikeiksi ne on tehty jo presentaation tasolla. Tuntuu, että etuuskäsittelijällä on jo hakemukseni saatua ollut sukset ristissä kanssani. Jännä, kuinka ihmisiin voi luoda epäilevän, negatiivisen suhteen tapaamatta heitä. Ja kyllä, päätöksessä oli pari moralistista sanankäännehelmeä kesän rahankäytöstäni, liittyen alkukesän ulkomaanmatkaani ja asumiseen liian isossa asunnossa. Niihin olin varustautunut titaanikypärällä…

012Sain myös kovan paketin – Kangasniemen Kunnallislehti muisti minua heijastimella! Olen ilmeisesti äänestänyt heidän kesäkuvakilpailunsa ehdokasta. (Kangasniemen Kunnallislehden nettiversiota jopa luen joskus, mökkireissuja pohjustaessa. Ja huom. etuuskäsittelijät! Mökki ei ole minun, vaan sukumme yhteinen. Lehti on vähän väsähtänyt, mutta siitä saa hyvää tietoa paikkakunnan tapahtumista.) Kyllä tällä kelpaa elvistellä lähiön pimenevissä illoissa! Meillä onkin tuossa valtaväylän ja lähiönraittimme välissä sellainen synkkä viuhahtelijapuska, että joskus iltamyöhään bussilla kotiin tulo arveluttaa. Mutta minnepä Esmara-äipän pitäisi lähteä pimeän jälkeen – onhan meillä ainakin Vain Elämää-sarjan kolmas tuotantokausi tulossa. Loirin ja Samuli Edelmannin cross-kitchen itkettää jo valmiiksi.

DuodecimKolmas kiva yllätys on Duodecimin syksyn kirjakatalogi. Heidän alepuolellaan on uskomaton arsenaali edullisia taide- ja seksuaaliterapia-alan oppaita: Satu kantaa lasta (10e), Suhteiden näyttämöt – johdatus psykodraamaan (10 e), Terapeuttinen kirjoittaminen (15 e), Seksuaalisuus eri kulttuureissa (15 e), Taidepsykoterapia (25 e) Taideterapian perusteet (15 e). Satasella saisin tuhdin paketin vapaaehtoistoimintani tueksi (toimeentulotuki menee kuitenkin puhtaasti ruokaan, eli nyt en voi investoida).

TutkimusmatkojaOutoa, että vaikka terapiaopinnot ovat kuumaa kamaa, niihin liittyvä kirjallisuus on alennusmyynnissä. Minulla ei tällä hetkellä ole varaa opiskella tulevaisuuden unelma-ammatteihin, taide- tai seksuaaliterapeutiksi, kun ammattipätevyyttä ei saa julkiselta puolelta. Ehkä varsinaisissa opinnoissa suositaan enemmän englanninkielistä kirjallisuutta. Olen kuitenkin vaikuttunut siitä, että näinkin spesifiä tietoa saa suomeksi. Kirjojen sisältö ei muutamassa vuodessa vanhene. Myös kaikki peruspsykiatrian alan teokset kiinnostavat, skitsofrenian alkuoireiden tunnistamisesta paniikkihäiriön kanssa elämiseen. Duodecim taitaakin olla suomalaisista tietokirjakustantamoista suosikkini – he kustantavat teoksia, jotka ylläpitävät elämää ja tukevat ihmisiä arjessa. Teokset tuntuvat erityisen hyödyllisiltä mielenterveyden ongelmien kanssa kamppailevien omaisille. Kiitän ja kumarran!

Voisivat Duodecimillä panna kilpailuja pystyyn meille persaukisille – minulle kelpaisi heidän yleisistä tietokirjoistaan puolet – luultavasti lukisin ne kannesta kanteen. Katalogissa pyörii muuten edelleen yksi teos, johon olen itsekin kirjoittanut (Tutkimusmatka äitiyteen, 2010). En siis ole täysin marginaalissa, minut löytää edelleen katalogeista!

Spa-illan ihmeitä

Moikkeli moi!

SAM_2283Kyllä elämästä voi nauttia, vaikka tilillä olisi kolme senttiä ja luottotietojenkin kanssa tilanne olisi vähän niin ja näin. Tämän spa-illan seesteisissä huuruissa sitä on tullut mietittyä syntyjä syviä. Yhteistyössä Saku Breweryn kanssa päätin aloittaa ensimmäisen lifestyle-blogini, jossa kerron, millaista on elää pitkäaikaistyöttömänä yksinhuoltajana nimeltä mainitsemattomassa itätamperelaisessa lähiössä.

Tänään nörttäsin koko päivän koneella, mutta alkuillasta sain aikaan viedä roskat ja hakea viimeisillä pennosillani lähi-Salesta saunakaljat. Saunominen ilman virvokkeita kun on  ikävää. Jos virvokkeita ei ole, saatan jättää saunan kokonaan välistä.

Esmara-band-leisure-suit-casual-sport-suit-set-hooded-autumn-yoga-suit_jpg_350x350Saunaillan eleganssiini kuuluu olennaisena osana Esmara-merkkinen pinkki velourtakkini (LIDL:in mallistoa v. 2011). Asuun kuuluvista housuista olen valitettavasti joutunut luopumaan, kun ne kuluivat puhki haaroista. Tiedättehän, kuinka meillä keski-ikäisillä punkeroilla reidet hinkkaavat yhteen ja kuinka se aiheuttaa housujen ennenaikaista hapristumista. Oloasurintamalla tämä johtaa kriiseilyyn, kun orpoja takkeja jää “yli”. Ylipäänsä olen tullut lopputulemaan, että velour on so last season, joten odotan hovihankkijani syksyn uusia oloasumalleja. Sneak peek tulevaan mallistoon kuitenkin kertoo, että sama veloursetti on tulossa myyntiin uudestaan. Ei hyväksi koetusta konseptista kannata hevillä luopuakaan. Tämä saattaakin olla Esmaran lippulaivatuote. Ehkä seuraavaksi tummansininen versio?

Meidän kotispan ongelma on saunan ylikuumeneminen, kun aiemmat vuorot yleensä jäävät käyttämättä ja sauna on saanut kärvistyä yksikseen rutikuivaksi pätsiksi. Löylyt jäivät hätäisiksi juoksuiksi. En ole jaksanut valittaa asiasta huoltoyhtiöön, kun tiedän, ettei asialle kuitenkaan voisi tehdä mitään ilman kiukaan vaihtoa.

SAM_2284Spamme on pelkistetty, 80-luvun beige muovinen kolomatto sulaa saumattomasti harmaaseen muovilattiaan. Seinillä ei ole elämänviisauksia, vaan kieltoja, erityisesti vaippoihin ja terveyssiteisiin liittyviä. Pukuhuoneen kello on pysähtynyt eikä kukaan ole tuonut vessapaperia vuosiin. Jossain vaiheessa pukuhuoneen muoviruusut poistettiin paloturvallisuusriskeinä.

SAM_2282Tänään valmistin itselleni sensuellin jalkakylvyn aikamoisesta luxus-tuotteesta. Rituals-sarjan Himalaya Wisdom-kylpysuola vei hetkeksi päivästä pois. Ruusuntuoksu jäi iholle herkkänä häivähdyksenä. Rituals-tuotteita olen hamstrannut entisessä elämässäni eteläisestä Euroopasta ja lentokentiltä. Tuo liike on meditatiivisen addiktiivinen – paha ansa. Kivaa, kun näitä helmiä edelleen löytyy kylppärin kaapistani nyt, kun rahavarat riittävät lähinnä Xtra- tai EuroShopper-merkkiseen kosmetiikkaan.

Pesuaineista en kuitenkaan luovu – jos luopuisin, silloin en enää olisi ihminen. Heikolla hetkellä kyllä sorrun ns. normikosmetiikkaan enkä osta halvinta litranestesaippuaa, jonka bouquet on yleensä joku hikinen Spring Fresh. Teinipoikakin jo vaatii omia miesten tuotteitaan. Urbaanin ihmisen identiteetti rakentuu kummista asioista kuten tuoksuista. Halppistuotteitakin on hyvä olla varastossa pahan päivän varalta, sillä nekin ajavat perusasiansa: lian poistamisen. Joskus sinnittelen Xtra-shampoolla kuukausitolkulla. Kuontalokin on silloin näköisensä: eloton ja harottava.

Sauna-aiheeseen liittyy myös paikallisen blogisiskon “Ei saa mennä ulos saunaiholla”: http://jagfickfeeling.blogspot.fi/. Otin varoituksen vakavasti, en edes mennyt vilvoittelemaan parvekkeelle viilenevään elokuun iltaan. Uusia kynttilöitä kaivataan sinne, lyhtyjä täällä on pilvin pimein, tosin ehkä liian värikkäitä ja “etnisiä” sopimaan aikamme hillityn stailattuun henkeen.